Eveliina Holm

Burnoutin ja pahojen vatsavaivojen kautta harmonian polulle

Jos ei vielä tunneta, niin hauska tavata tällä tavalla virtuaalisesti, olen Eveliina.

Loin Kohti Harmonista Arkea -verkkokurssin, sillä tiedän monen upean naisen kaipaavan ayurvedista viisautta osaksi elämäänsä. 

Muutama vuosi sitten Loin Heal Into Harmony – menetelmän ja tämä menetelmä sekä ryhmävalmennus on ollut huippusuosittu. Viisi kierrosta on takana ja kaikki valmennuskierrokset ovat täyttyneet joka kerta viimeistä paikkaa myöden. 

Huomasinkin, etten pysty enää auttamaan kaikkia, jotka apuani kaipaavat ja siksi oli aika luoda kurssi, mikä ei ole riippuvainen minun ajasta.

Mutta nyt kerron hieman taustaa, mistä kaikki on saanut alkunsa…

Vajaa kymmenen vuotta sitten kamppailin erilaisten kiputilojen, ruuasulatusongelmien ja burn-outin kanssa.

Potentiaalini tuntui valuvan hukkaan tekiessäni asioita, jotka eivät tuntuneet minulta.

Esimerkiksi: vaikka pidin jokaisesta aiemmasta työstäni, koin olevani jotenkin enemmän. Missään niissä ei sinänsä ollut vikaa, mutta janosin vaan elämääni enemmän vapautta, merkitystä, iloa ja rauhaa.

Halusin myös, että ulkonäköni heijastelisi sisäistä maailmaani ja aitoa omaa itseäni. 

Minulla oli vahva uskomus mielessäni, että  jos vaan pusken, pakotan ja suoritan, saan sen mitä haluan ja ansaitsen.

Uskoin myös, että minä en voisi parantaa itse itseäni, sillä sehän olisi lääkärin tehtävä.

Opin läksyni kuitenkin nopeasti: voin suorittaa elämää ja puskea pakolla sekä ulkoistaa terveyteni… mutta jollen itse luo harmoniaa ja terveyttä elämääni, pysyn sellaisena kuin olen ja epäonnistun luomaan elämän, josta jatkuvasti unelmoin. 

Tästä alkoi elämäntyöni – minkä kylläkin tajusin itse vasta vuosia myöhemmin.

Polkuni alussa halusin oppia keho-mieli-sielusta kaiken minkä vain pystyin, jotta kipuni ja terveyshaasteeni loppuisivat ja kokisin merkityksellisyyttä.

Lähdin kouluttautumaan joogaopettajaksi, valmistuin mindfulness-ohjaajaksi ja myöhemmin vielä ayurveda-asiantuntijaksi.

Etsinnöissäni pyrin ymmärtämään ihmistä niin laajasti ja syvästi, että lopulta löysin työkalut, joilla korjasin esimerkiksi närästyksen ja uupumukseni.

Kun aloin ymmärtää sitä, kuka olen, myös ulkonäköni muuttui niin merkittävästi, ettei minua enää tunnistettu samaksi ihmiseksi.

Jonkun ajan kuluttua ihmiset alkoivat kysellä, miten olen alkanut hehkua ja vaikuttaa hyvinvoivalta jopa vaikeiden elämäntilanteiden keskellä… 

…Ja lopulta niin moni kysyi sitä, miten myös he voisivat saada tämän aikaan.

Vuosien vieriessä mielessäni alkoi kehittyä menetelmä vastauksena ihmisten pyyntöihin. Kävelin metsissä, pelloilla ja tuntureilla antaen sen, mikä oli tulossa, tulla.

Vähitellen syntyi Heal Into Harmony, jolla voisin auttaa muitakin potentiaaliaan hukkaavien naisten löytämään harmoniaa, merkitystä, nautintoa, kauneutta ja vapautta 💖

Ja nyt olen luonut tähän rinnalle hyvin käytännön läheisen kurssin, nimittäin Kohti Harmonista Arkea -kokonaisuuden. 

Olen kerännyt tähän kurssiin kaikista toimivimmat keinot ja tavat, jotka olen löytänyt oman parantumismatkani aikana, kohta 10-vuoden joogaopettajaurani varrella sekä lähes 200 elämäntaito-valmennusasiakkaani kanssa.

Nyt sinun ja minun polut ovat kohdanneet ja ehkä pohdit, voisiko tämä kurssi todella auttaa sinua?

Kokemuksestani tiedän, että muutoksen tekeminen vaatii rohkeutta ja kannustan sinua hyppäämään tuntemattomaan. Se aikoinaan mullisti oman elämäni ja haluaisin auttaa sinua mullistamaan myös omasi! 

Olet kaiken sen arvoinen ja sinun ei kuulu kärsiä enää yhtään pidempään. 

Tervetuloa mukaan matkalle kohti sisäistä ja ulkoista hehkuja ja harmoniaa!

Eveliina Holm

đź’« Joogaopettaja
💫 Ayurveda-elämäntaidonohjaaja
💫 Mindfulness-ohjaaja
💫 Suomen ensimmäisen ayurveda-podcastin host ja perustaja

Lähde matkalle kanssani kohti harmoniaa

 

Voit halutessasi lähteä kulkemaan avullani kohti harmoniaa joko omatoimisesti tai samanhenkisten naisten ympäröimänä ryhmävalmennuksissani.

Tutustu Harmonisesti-kursseihin ja -valmennuksiin, jotka odottavat sivuna!

Tutustu kursseihin ja valmennuksiin